Suomalainen lintupäiväkirja (2024)
Etusivu > Kirjat > Suomenkielinen lintukirja
Hieno päiväkirja erilaisten luontotapahtumien merkitsemiseen kullekin päivälle viidelle eri vuodelle
Hurmaava viiden vuoden päiväkirja luontohavainnoille!
Lintupäiväkirjaan merkitset helposti kaiken luontoon liittyvän tiedon. Kirjaa ylös, kun kuulet mustarastaan laulavan keväällä ensimmäistä kertaa, kun kuulet laulujoutsenten laulavan tai kun naakat tummentavat taivaan viileänä lokakuun aamuna.
Jokainen kuukausi alkaa luontotoimittaja Minna Pyykön tekstillä, joka johdattaa Suomen luontoon ja lintujen maailmaan. Kauniisti kuvitetun päiväkirjan avulla voit muistella ja vertailla luontohavaintojasi, palaavatko esimerkiksi muuttolinnut kotipihaasi joka vuosi samaan aikaan.
- yhdellä sivulla on viisi lohkoa ja kussakin lohkossa 6 riviä kirjoitustilaa
- yhteen lohkoon voi merkitä haluamansa vuoden sekä valita neljällä eri kuvakkeella päivän sään
- koko 245 x 180 x 37 mm (sisäsivun koko 240 x 165 mm)
- paino 1120 g
- sivuja reilut 400 (sivunumerointi puuttuu)
- Kuun vaihtuessa on sivun mittainen teksti mitä lintumaailmassa yleensä tapahtuu tulevana kuukautena
- kirjaan voi merkitä esimerkiksi mitä tapahtumia kunakin päivänä on tapahtunut eri vuosina ja verrata niitä keskenään, esim. milloin ensimmäinen kiuru on ilmaantunut tai peippo on aloittanut kevätlaulunsa jne.
Katso myös
-etulinssin läpimitta 50 mm
-näkökenttä 123 m/1000 m
-okulaariaukon halkaisija...
-tekijät Svensson, Mullarney & Zetterström...
-pituus 42 - 100 cm
-paino 210 g
-pehmustettu...
-taitekortti
-kortin koko...